31.10.12

Olen varmaan tehnyt tästä päivästä liiankin ison peikon omaan mieleeni. Eihän tämän oikeasti ole milläänlailla sen kummempi päivä kuin muutkaan. Mutta tänään olisi ollut rv 40 ja se maaginen laskettuaika. Jos kaikki olisi mennyt niinkuin piti, olisin nyt kotona jännittämässä sairaalaan lähtöä enkä hautausmaalla itkemässä. Elämä ei aina ole reilua. Kaiken ahdistuneisuuden ja surun olen padonnut tähän päivään ja nyt se kaikki purkautuu suruna, masennuksena, katkeruutena.. niin epäreilua.
Kyllä tämä tästä. Vähän jo lohdutti että pääsin viemään kynttilän hautausmaalle. Ja sain pienen hetken ihan yksin omille ajatuksilleni. Yhden mummon taisin tosin vähän säikäyttää kun pois lähtiessä luulin jo selvinneeni tunnemyrskyistä, kunnes radiosta tuli herkkä kappale ja itku alkoi uudestaan.

Seuraava herkkä paikka saattaa olla joulu. En ollut kovin montaa vaatekappaletta tulevalle vauvalle ehtinyt hankkia. Mutta yhden puna-harmaa raidallisen potkupuvun ostin ja muutamia sukkia. Ajattelin että tässä vauvan on hyvä pötkötellä aattoaamuna. Joulu on ollut mulle aina tärkeä ja kuulun niihin ihmisiin jotka aloittaa joululaulujen kuuntelun jo lokakuussa. Voi olla että tänä vuonna hiljennytään vain kiittämään siitä mitä kaikkea meillä on, ja yritetään olla surematta sitä mitä olisi voinut olla.